Tytön sängynpeitto oli ensimmäinen tilkkutyö moneen vuoteen. Tulos oli kyllä vielä harjoittelijan tasoa Keskellä olevat puna-vihreä neliöt ompelin päälle, kun alkuperäisen olivat häipyneet jonnekin saumavarojen puolelle. Revin kankaat suikaleiksi ja siitä sitten mallin kanssa pienemmiksi. Eivät oikein onnistuneet nappiin, varsinkin kun kuviot olivat vinoon leikattuja. Mutta komia siitä silti tuli. Tämä taisi valmistua joskus tammikuun aikana... Samaan aikaan tein sinistä peitettä, joka lähti sitten kummipojan sänkyä koristamaan. Lue: tuli liian pieni, kun ei suunnittele oikein kunnolla tuotoksiaan ennenkuin jo on lähes valmis peitto.

 

Seuraavaksi marssinkin sitten kauppaan ja ostin kunnon leikkurin ja alustan. Niinpä aloin kokeilemaan erilaisia hirsimökkimalleja, joita olin aina vain kateellisena katellut ja ajatellut, ettei minun kärsivällisyys koskaan riitä vastaaviin koitoksiin. Kankaat ovat vanhoista lakanoista, verhoista, kirppisläydöistä ja sitten piti jo kaupan puoleenkin kääntyä, kun projekti paisui

Aloin tekemään alunperin kolmelle nuorimmaiselle päiväpeitteitä. Tilkkuja tuli niin paljon, että laitoin jo osan talteen ja tietenkin unohdin ne sinne. Kun kolme peittoa oli valmiina niin aloin siivota työhuonetta, että pääsee seuraavan projektin kimppuun. Ja yllätys yllätys, työpöydän alta löytyi vielä laatikollinen tilkkuja! Piti sitten valmistaa jo kuudes tilkkupeitto puolen vuoden sisään. (seitsemäskin on jo viime silausta vaille. On vain lepäillyt kesän tuossa muuttokuormassa, joka matkaa uuteen työhuoneeseeni - sitten joskus...)

Tässä kaikki neljä isompaa peittoa. Näiden tilalta yli jäi mieheni vanha ja kauhtunut päiväpeitto, joka sai uuden elämän asuntovaunun sisuksista. Sanoin pojille, että nämä peitot ovat teillä nyt sitten niin kauan, että tulevat vaimonne päättävät panna ne kiertoon. Minä kestin tuota miehen peittoa vajaat 13 vuotta

Ja sitten yksittäin. Idea kaikille peitoille on sama, kankaat leikattiin kaitaleiksi, ommeltiin ja leikeltiin ja syntyneet tilkut sitten vain erilaisiin asentoihin. Jonkun verran oli aiana säätämistä, että sai kankaat ja tilkut riittämään. Sittenkin piti tehdä reunuksia ja reunuksien reunuksia.

Ensin valmistunut kaikkein hätäisimmälle kaverille. Poika jaksoi päivästä toiseen painostaa äitiä koneen ääreen ja tivata, joko tänään, eikö vieläkään, no ainakin tänään teet... Ja niinhän siinä kävi, etten kerennyt vielä tikkaamaan kankaita toisiinsa, kun poika oksensi peiton päälle ja peitto pääsi ensimmäiseen pesuun. Tulos kesti silti pesun, vaikka reunat jo vähän pullistelee. Nyt peitto on sitten oottanut tulevaa inspistä, että saisin tikkausjalan koneeseen ja tikkaisin peiton. Lue: Odottaa muuttoa uuteen työhuoneeseen, jossa olis enempi pöytätilaa....

 

Toinen peitto. Olen aina ajatellut, että en tykkää vinoraidoista, mutta nyt niitä sitten tuli. Samoin olen aina ajatellut, etten sisusta sinisellä, mutta nyt sekin asia on korjattu. Voiko kolmen pojan huonetta sisustaa muulla kuin sinisellä

Sanoisin, että minun puolesta tuon asian päättivät kankaat.

Sitten monimutkaisin ja kovatöisin näistä kaikista peitoista.Tähän piti ommella aina vain lisää ja lisää palasia, kun ei oikein saanut kaunista kuviota aikaseksi. Peitto lienee käynyt pojan linkouskoneessa, kun on noin rypistynyt. Pienimmät palaset olivat sitten n. 5*5cm. Ja valmiin peiton koko on noin 150*250.

Ja piilosta löytyneet tilkut järjestyivät riviin näin. Pohjaväriksi tuli jo vaalea, kun viimeisetkin lakanat ja kirppirlöydöt oli pengottu esiin. Tilkkujen joukossa olivat vanhat verhot, joissa oli pyöreitä palloja. Niiden mukaan jatkoin tähän peittoon renkaat tikkauksina. Näkyvät tuossa jos oikein tarkkaan katsoo. Tämän peiton jäljiltä ei löytynyt enää palasia kuin muutamia hassuja ylijääneitä.

Mutta kaiken kaikkiaan talvikuukaudet kuluivat rattoisasti näiden peittojen parissa. Nyt on jo ens talveksi hyvä kasa uusia kankaita....